
Tämä sivu on siinä mielessä tärkeä, että täältä näet kaikki pentueet, mitä Maikerissa on jo syntynyt, saat tietoa tulevista pentueista, ja näet kaikki kasvattimme. Kaikki Maikerin pentueet suunnitellaan hyvin, ja vanhemmat valitaan heidän luonteensa, terveytensä ja tulostensa perusteella. Pyrimme kasvattamaan kaikista Maikerin asukkaista hyväluonteisia ja terveitä koiria.
Kaikki Maikerissa syntyneet pentueet saavat "Maikerin" - nimen alkuunsa. Mikäli kyseessä olisi A-pentue, voisi yhden pennun nimi olla Maikerin Aamuaurinko.
Toivomme, että jokainen Maikerin kasvatti saisi hyvän ja aktiivisen kodin. Parissa kilpailussa käyminen ei olisi pahaksi ollenkaan, ja vielä hienompaa olisi, jos kasvattini omistaja kävisi silloin tällöin kertomassa kuulumisia. Esimerkiksi miten kasvatti on kotiutunut, ja pidemmälle mentäessä olisi hienoa, jos vaikka kerrottaisiin pari kisatulosta. Tottahan toki näen ne itsekkin kasvattini sivuilta, mutta mukavempaa olisi, jos kasvatin omistaja tulee itse kertomaan kuulumiset.
Mikäli sinua kiinnostaa Maikerista pentu, otathan reippaasti yhteyttä meihin!
Olemme luoneet erikseen kriteerit niille, jotka harkitsevat Maikerin pentua.
1. Sinulla pitää olla toimiva kennelin osoite.
2. Sinun pitää kilpailla pennun kanssa ainakin kaksi kertaa näyttelyissä ja yhden kerran agilityssa.
3. Et saa myydä pentua eteenpäin tai tappaa sitä huviksesi.
4. Mikäli aijot myydä pennun, sinun tulee kysyä ensin lupa minulta.
5. Jos kennelisi lopettaa, ilmoita minulle, niin otan sen itselleni takaisin.
Jos olet siis kiinnostunut nyt pennusta, otathan yhteyttä meihin joko vieraskirjan tai sähköpostin kautta! Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiinne Maikerin kasvatustoiminnasta.

Tällä hetkellä ei osata sanoa mitään varmaa, mutta luultavasti kennelissämme nähdään pikkuisia terrierejä keväällä (: .
Maikerilla ei ole vielä yhtään kasvatteja.